Hoitava Tila on vihdoin avattu!

Akupunktioklinikka Taru Oravala etsi pitkään uusia toimitiloja. Lokakuun lopussa sopiva vihdoin löytyi ja heti marraskuusta päästiin remonttihommiin. Nyt vuoden 2022 alusta uudet tilat ja Hoitava Tila pääsevät vihdoin tositoimiin.

Tammikuussa 12 vuotta täyttävä Akupunktioklinikka Taru Oravala on kokenut suuria muutoksia syksyn aikana. Virallinen toiminimi vaihtui kaupparekisterissä Hoitavaan Tilaan ja sitä myötä myös yritysilme ja brändi uudistettiin. Niin nettisivut, käyntikortit kuin lahjakortit luotiin uuteen muotoon. Keväällä valmiiksi saadun fysioterapeutin tutkinnon myötä palvelutarjontaa myös laajennettiin ja syksyn aikana hoitaja kävi vielä jotain täydennyskoulutuksia purentaan, lantionpohjaan sekä hengitykseen liittyen.

Isoin rytinä oli kuitenkin – ihan äänenkin puolesta – marraskuun alusta vuoden loppuun Asemakatu 2:ssa eli uudessa Hoitavassa Tilassa. Hoitaja ei taas ihan tainnut ymmärtää mitä kaikkea toiveet ja suunnitelmat vaativat, mutta onneksi vanha toimitila oli vielä joulukuussa käytettävissä joten sekä remonttia että asiakasvastaanottoa sai tehdä rauhassa. Lienee näin julkisestikin paikallaan kiittää rakasta puolisoani kaikesta venymisestä, tuesta ja korvaamattomasta remonttiavusta projektin aikana.

Hoitava Tila on nyt löytänyt paikkaan, joka tuntuu oikein hyvältä. Rakennuskin on yksi lempirakennuksistani Lahdessa. Tila on kivijalkaliike ja huonekorkeus ihanasti yli 3 metriä. Sisältä tila näyttää juuri niin rauhalliselta, levolliselta, mukavalta ja toimivalta kuin olin ajatellutkin. Vaikka tätä kirjoittaessa kaikki kalusteet eivät vielä ole paikallaan ja sisustus on vasta päässä suunniteltu olen luottavaisin mielin.

Toimintaa aloitellaan nyt rauhassa ja tunnustellen. Yksilövastaanottojen lisäksi tilassa on mahdollisuus pitää pienryhmätunteja tai luentoja, miksei pienimuotoisia koulutuksiakin. Ryhmätunnit tulevat olemaan teemalla rentoutus, palautuminen, hengitys, hyvinvointi, lempeä kehonhuolto. Ei siis mitään hikiliikuntaa. Tunteja tulevat myöhemmin pitämään myös muut kollegat, joten niihinkin saadaan mukavaa vaihtelua. Ja mielelläni otan toiveita vastaan niin luennoista, tapahtumista tai tunneista! Ryhmätoiminta ei kuitenkaan käynnisty nyt vielä heti vuoden alusta, niistä tiedottelen sitten myöhemmin.

Avajaisiakin on toki tarkoitus viettää, mutta seurataan nyt vielä vähän tätä yleistä korona-tilannetta ja edetään sen mukaan. Hoitolalla on edelleen voimassa pidennetyt potilasvälit, tehostetut pintojen pyyhinnät, maskien käyttö ym. taudin minimointikeinot.

Toivotan sinut erittäin tervetulleeksi tutustumaan uuteen Hoitavaan Tilaan -näin netin välityksellä kuin hoitolaan!

Haluatko jakaa tämän artikkelin?